Historia

1927

Huhtikuun 12. päivänä kaupunginvaltuusto teki pitkän neuvottelun jälkeen päätöksen Iisalmen kaupungin 1. kaupunginosaan rakennettavasta vesijohto- ja viemärilaitoksesta. Valtuusto päätti ottaa kolmen miljoonan lainan ja valtuutti rahatoimikamarin ryhtymään neuvotteluihin rahalaitosten kanssa. Samalla se myönsi 50 000 markkaa pohjaveden perinpohjaista tutkimusta varten sekä Yleisen Insinööritoimiston laatimien piirustusten ja kustannusarvion tarkastamiseen.

1928

Maaliskuussa kaupunginvaltuusto päätti yhtyä rahatoimikamarin esitykseen veden ottamiseksi Porovedestä. Otavankadun ja Savonkadun kulmaan rakennettaisiin vesitorni, johon tulisi myös paloasema. Vesitornin ja pumppulaitoksen suunnitelmat ja piirustukset laati arkkitehti Bertel Strömmer ja rakentajaksi hyväksyttiin turkulainen Oy Arvi Ahti. Komea vesitorni ja paloasema rakennettiin "Karvisen kirkon"  eli poliisiputkan ja paloaseman paikalle.

1932

Iisalmen vesilaitos perustettiin. Saman vuoden huhtikuussa laskettiin imujohto Poroveteen. Alkuun pumppu imi vettä vain 45 minuutin ajan vuorokaudessa. Puhdistamaton porovesi maistui aluksi oudolle, mutta ajanoloon makuun tottui.

1974 

Kaupungin kasvun myötä jätevesien määrä lisääntyi. Puhdistamaton jätevesi johdettiin käsittelemättömänä rantavesiin ja vedenlaatu järvissä heikkeni. Myös uusi vesilaki vaati asiaan puuttumista. Jätevedenpuhdistamo Vuohiniemeen valmistui vuonna 1974.  Saman vuoden alussa voimaan tulleen uuden jätevesilain myötä viemäriverkkoon liittyneiltä kiinteistöiltä alettiin periä maksua jäteveden määrän ja likaisuuden perusteella. Tämä herätti veden kuluttajien keskuudessa keskustelua: "On se kummoo, kun likavesj maksaa enemmän kuin puhas."

1976 

Keväällä valmistui Kankaan kaupunginosaan uusi vesitorni. Urakoitsijana toimi Elementtitekniikka Oy. Vesitornin suunnitteli arkkitehti Mikko Merckling. Samana vuonna aloiteltiin yhteistyötä vesiasioissa naapurikuntien kanssa.

1985

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamon laajennus ja saneeraus paransi merkittävästi jätevesien puhdistamista.

1990

Pohjaveden pumppaukset käynnistettiin Iirannalta ja Kuusimäestä.

1994

Koko Iisalmen kaupunki saatiin pohjaveden jakelun piiriin.

1995 

Iisalmen haja-asutusalueesta oli jo 80 % keskitetyn vedenjakelun piirissä.

1998 

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamoa laajennettiin. Rakennettiin uusi lietteenkuivaus- ja lietesiilorakennus, automaatiovalvontaa varten valvomorakennus sekä jälkiselkeytysaltaat.

2004 

Veden tuotanto siirtyi Ylä-Savon Vesi Oy:lle ja Iisalmen vesilaitoksen toiminta keskittyi vedenjakeluun sekä jätevesien johtamiseen ja käsittelyyn.

2008

Vesihuoltotoimintaa organisoitiin uudelleen perustamalla Iisalmen Vesi -liikelaitos.

2014

Kankaan vesitornin rakenteita vahvistettiin ja torni sai uuden näyttävän valaistuksen. Jätevedenpuhdistamon jälkiselkeytystä tehostettiin uudella flotaatiolaitoksella.

2017

Vuohiniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus käynnistyi kesällä 2017.  Vanhaa rakennuskantaa korjattiin,  vanhentunutta tekniikkaa uusittiin ja uusia prosessiosastoja rakennettiin. Saneeraus valmistui keväällä 2020.